Skip to content

Apuväline-tapahtuman blogi

Lapsi pyörätuolin takana

Pyörätuoli ei ole syy jättää lasta sivuun tai huomiotta. Lapsi on aina ensisijaisesti lapsi ja hänellä on oikeus olla lapsena muiden joukossa pyörätuolin tarpeesta huolimatta.

Kuvakollaasi lasten toimintavälineistä. 8 pikkukuvaa, joissa mm. erilaisia istuimia, rattaita ja keinu.

 

Varhaiskasvatus voi olla lapsen ensimmäinen ympäristö kodin ulkopuolella, jossa syntyy kokemuksia porukassa mukana olemisesta. Opitut taidot vahvistavat lapsen aktiivista toimijuutta ja osallisuuden toteutumista. Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä, antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea.

Pyörätuoli kertoo harvoin käyttäjänsä todellisesta kyvykkyydestä, kiinnostuksen kohteista tai halusta olla mukana liikunnallisissa leikeissä, peleissä, hiekkalaatikolla, pulkkamäessä, luistelemassa, uimassa jne. Pyörätuoli saattaa kuitenkin nostaa meissä epävarmuutta käyttäjän kyvykkyydestä. Siksikö aikuinen työntää lasta pyörätuolissa ympäri hiekkalaatikkoa tai luistelukenttää muiden lasten leikkiessä keskenään. Senkö vuoksi lapsen terapia- tai vapaapäivä on juuri silloin, kun muut lapset ulkoilevat tai viettävät odotettua päiväkodin retkipäivää? Onko ihan silkkaa sattumaa, että ulkoilun tai retkipäivän kohdalle osuu toistuvasti muita tärkeitä tilaisuuksia? Ne olisivat juuri niitä hetkiä, jolloin lapsi voisi olla lapsena muiden lasten joukossa. Osallistumista voisi olla mahdollista tukea erilaisten toimintavälineiden avulla.

Suomessa on vahva laki- ja oikeusperusta, joka velvoittaa meitä huolehtimaan kaikkien lasten yhdenvertaisuudesta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ulkopuolelle jättäminen on syrjintää. Lapsen osallisuuden merkityksestä ammattilaisilla vaikuttaa olevan hyvä ymmärrys, mutta miten ymmärryksestä päästään vielä vahvemmin toiminnan tasolle? Tasolle, jossa lapsen osallistumista tuetaan yksilöllisesti hänen tarpeistaan käsin olla mukana yhteisessä toiminnassa.

Yksilöllisen tuen tarpeeseen on olemassa paljon osallistumista tukevia toimintavälineitä. Haasteena on, ettei välineistä tiedetä tai niitä ei saada käyttöön. Apuväline 2023 -tapahtuma on loistava mahdollisuus tutustua myös näihin välineisiin.

 

Susanna Tero, Kehitysvammaisten tukiliiton Malike-toiminta.

Susanna Tero

Työskentelen Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminnassa johtavana asiantuntijana.

 

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheista Apuväline-tapahtumaan

Malike-toiminta on mukana tapahtumassa messuosastolla sekä ohjelmalavan puheenvuoroissa. Osaston vieressä testiradalla pääsee myös kokeilemaan mm. maastoliikkumisen apuvälineitä ja joitakin erityispyöriä.

Puheenvuorot ohjelmalavalla:

TO klo 9.40 Miten saada liikkumisen apu- ja toimintavälineitä kaikkien kuntalaisten käyttöön?

PE klo 11.40 Toimintavälineet mahdollistavat inklusiivisempaa varhaiskasvatusta kaikille lapsille

LA klo 11.00 Miten apuvälineet tukevat erityislapsen arkea – paneelikeskustelu

Apuväline 2023 järjestetään
9.-11.11. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa

Aukiolot ja sisäänpääsyt

Blogin etusivulle