Skip to content

Apuvälinemessut blogi

Seksuaalisuus kuuluu kaikille – myös vammaisille

Kukkia kämmenelläMilloin olet nähnyt televisiossa vammaisten rakkautta tai rakastelukohtausta? Milloin olet nähnyt mediassa, että vammainen outoine vartaloineen on profiloitu seksikkääksi, kauniiksi tai haluttavaksi?

Nämä kaikki muokkaavat ajatuksiamme. Maailmassa noin 15% ihmisistä omaa jonkin vamman. Moni heistä ei edes tiedä, että seksuaalisuus kuuluu heille. Että he ovat aivan samalla tavalla seksuaalisia kuin terveet ihmiset.

Aihe on vieläkin tabu

Miksi näin on? Vammaisten seksuaalisuus ei ole aihe, jonka otat helposti puheeksi. Se on Tabu, jota ei ehkä haluta edes ajatella. On aivan yleistä ajatella, etteivät vammaiset ole seksuaalisia. Aivan kuin seksuaalisuus kuuluisi vain terveille, olisi vain heidän etuoikeus. Moni vammainen luulee, että seksuaalisuus ei kosketa häntä.

Myös Suomessa 15-64-vuotiaista noin 15% on vammaisia. Kuitenkin katukuvassakin näkyy hyvin vähän vammaisia. Tapahtumissa, joissa olen ollut, olen usein ainoa tai minun lisäksi on yksi muu liikuntavammainen tuhansien ja tuhansien ihmisten keskellä. Ei näy edes eri tavoin vammaisia.

Jos itse vammaisen näkeminen herättää mielenkiintoa ja ihmetystä, ollaan valitettavan kaukana siitä, että ymmärretään vammainen myös seksuaalisena olentona.

Tarvitaan tietoa ja sanansaattajia sekä asennemuutosta

Se, että vammainen ei edes itse tiedä seksuaalisuudestaan, on todella totta. Olen tavannut todella paljon aikuisia vammaisia, joille on pitänyt kertoa, että seksuaalisuus kuuluu myös heille ja he ovat seksuaalisia siinä missä kuka tahansa. Tämä on aina pysäyttävä kokemus. Lapsuudessa ja jopa teini-iässäkään kukaan ei ole millään tavalla edes viitannut siihen, että seksuaalioikeudet kuuluvat myös hänelle. He eivät eroa siinä terveistä, mutta tieto ei ole saavuttanut edes heitä itseään.

Firmani Ilon Kipinän alkutaipaleella olin mukana lopulta vuosien projektiksi muodostuneessa ASPA-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeessa, joka on yksi esimerkki siitä, mihin kaikkialle tarvitaan tietoa. Tässä hankkeessa koulutimme asumisyksiköiden henkilöstöä sekä sosiaalialan opiskelijoita kohtaamaan asiakkaiden seksuaaliset tarpeet ja toiveet. Asumisyksiköissä asuville eri tavalla vammaisille henkilöille kerroimme seksuaalisuudesta, niihin liittyvistä tunteista ja seksuaalisuuden toteuttamisen tavoista. Suunnittelimme myös asumisyksikköjen tiloja siten, että ne turvaisivat yksityisyyttä ja tukisivat seksuaalioikeuksien toteutumista.

Seksuaalisuus kuuluu kaikille – kaikissa muodoissaan

Seksuaalioikeuksien turvaaminen jokaiselle on minulle sydämen asia. Mutta tarvitaan myös laajempaa asenteiden muutosta. Seksuaalioikeudet pitävät sisällään myös seksuaalisuuden moninaisuuden: jokainen saa toteuttaa seksuaalisuuttaan juuri sillä tavalla kuin tuntee ja haluaa. Kuten jokainen meistä. Vammaiset voivat olla homoja, biseksuaaleja, panseksuaaleja, aseksuaaleja. Ja jokainen on arvokas ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on.

Asenne alkaa jokaisesta meistä.

Olen onnellinen saadessani tehdä tätä työtä vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Haluan kertoa koko kansalle sen tosiasian, että seksuaalisuus on osa jokaista ihmistä sukupuoleen, seksuaalisuuteen, ikään, ihonväriin tai muuhun statukseen katsomatta.

Raila Riikonen, Ilon Kipinä

 

Raila Riikonen
seksuaalikasvattaja
Ilon Kipinä

Tervetuloa seksuaaliterveysosastolle 6f48 tutustumaan minuun ja Ilon Kipinään! Osastolla ovat myös Sexpo, Amor.fi ja SelkoSeks.

Ilon Kipinä tarjoaa koulutus ja konsultointipalveluja sote-alan oppilaitoksille, seksologian asiantuntijoiden ja henkilökohtaisten avustajien koulutukseen, yrityksille ja järjestöille. Lisäksi teen neuvontatyötä yksilöille ja pariskunnille.

 

Apuvälinemessut 11.-13.5.2022 Helsingin Messukeskuksessa.

Ammattilaiset pääsevät messuille veloituksetta rekisteröitymällä kävijäksi netissä. Yleisön messuliput 10€. Klikkaa itsesi mukaan messuille messuinfo-sivulta!

Messuinfo kävijälle

Blogin etusivuille