Oletko kartalla – tunnetko apuvälineisiin liittyvän lainsäädännön?

Julkaistu 20.10.2025

Pieni tyttö ajaa pinkissä pusakassa pinkillä kolmipyöräisellä erikoisvarusteisella pyörällä, vanhempi avustaa pyörän takana olevasta kahvasta.

Monipuoliset liikkumisen apuvälineet ovat tärkeässä asemassa liikkumisessaan apuvälineitä tarvitsevien ihmisten osallistumisen, toimijuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa. Niillä on paljon merkitystä siihen, että ihmiset voivat elää oman näköistä elämäänsä ja tehdä itselle merkityksellisiä asioita.

Apuvälineiden myöntämisen kohdalla vammaiset ihmiset törmäävät liian usein tasapäistämiseen ja kategoriseen luokitteluun. Itse apuvälineen ei tulisi olla määrittävänä tekijänä vaan yksilöllisen tarvearvioinnin, johon päätöksen tulee perustua. Soveltuvan lainsäädännön, kuten apuvälineasetuksen mukaan yksilöllisen tarvearvioinnin, joka huomioi yksilön toimintakyvyn, elinympäristön, elämäntilanteen, apuvälineen käytön ja sen tavoitteet, tulee määrittää, myönnetäänkö apuväline lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä. Ei itse apuvälineen, eikä muiden kategoristen rajausten.

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden myöntäminen perustuu terveydenhuoltolakiin ja siitä apuvälineiden osalta sosiaali- ja terveysministeriön (STM) antamaan asetukseen lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta. Apuvälineiden myöntämistä terveydenhuollossa ohjataan esimerkiksi Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet -oppaalla, joka on lakia ja asetusta alempitasoinen minimiohjeistus. Luovutusperusteiden kirjauksista riippumatta tulee aina tehdä yksilöllinen tarvearviointija myöntää apuväline silloin, kun asiakkaalla on apuvälineasetuksen mukainen tarve apuvälineelle.

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista on ollut Suomessa lain tasoisena voimassa jo kesäkuusta 2016 lukien. Kansallisen lainsäädäntömme tulee olla ja sitä tulee tulkinnallisilta osin tulkita sopusoinnussa vammaissopimuksen kanssa. YK:n vammaissopimuksella Suomi on myös sitoutunut antamaan vammaisille henkilöille saavutettavaa tietoa apuvälineistä ja apuvälineteknologiasta sekä edistämään apuvälineiden ja apuvälineteknologian saatavuutta, tuntemusta ja käyttöä.

Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten lisäksi kansallista lainsäädäntöämme tulee tulkita ja soveltaa Suomen perustuslain kanssa sopusoinnussa olevalla tavalla. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Ketään ei saa syrjiä esimerkiksi vammaisuuden perusteella. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Mitä jos apuvälineasetuksen kriteerit eivät täyty?

Silloin, kun yksilöllisen tarvearvioinnin perusteella apuvälineasetuksen luovutuskriteerit eivät täyty ja apuvälinettä ei voida luovuttaa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä, on vammaisen ihmisen kuitenkin mahdollista hakea välinettä vammaispalvelulain nojalla. Hyvinvointialue voi lain mukaan korvata puolet muiden kuin lääkinnällisen kuntoutuksen välineiden hankintakustannuksista tai antaa välineen taloudellisena tukena korvauksetta vammaisen henkilön käyttöön, jos vammainen henkilö tarvitsee välinettä esimerkiksi vapaa-ajan toiminnoissa.

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslakien perusteella päiväkoti- ja kouluikäisellä vammaisella lapsella on oikeus saada varhaiskasvatukseen tai perusopetukseen osallistumisen edellyttämät apuvälineet. Opetukseen osallistumisen edellyttämien apuvälineiden järjestämisestä vastaa päiväkodissa varhaiskasvatuksen järjestäjä ja peruskoulussa opetuksen järjestäjä. Henkilökohtaisista lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvista apuvälineistä vastaa kuitenkin terveydenhuolto.

Elämme merkillisiä aikoja - Malikkeen havaintoja käytännöistä

Saamme usein yhteydenottoja esimerkiksi seuraavista viidestä asiasta:

Kuinka ihmiset joutuvat käymään pitkän taistelun saadakseen apuvälineen, esimerkiksi apuvälinepyörän tai edes siihen tarvittavan, kustannuksiltaan melko pienenkin lisävarusteen.
Vahvasta lainsäädännöstä huolimatta apuvälinepäätöksessä nojaudutaan suoraan kategoriseen rajaukseen ilman tehtyä yksilöllistä tarvearviointia.
Henkilöä on pyydetty palauttamaan hänelle jo aikaisemmin käyttöön luovutettu apuväline, vaikka tarve tai toimintakyky ei ole muuttunut.
Aikaisemmin käyttöön luovutetun apuvälineen käytyä pieneksi suurempaa ei enää luovuteta, vaikka tarve jatkuu edelleen.
Törmäämme toistuvasti myös siihen, että apuvälineitä on kehotettu lainaamaan Malikkeesta.

Kolmas sektori ei voi toteuttaa julkisen sektorin tehtävää. Malike-toiminnan käytössä olevia välineitä on mahdollista saada vain kertaluontoisesti lyhyeen kokeiluun esim. soveltuvuuden varmistamiseen ennen hankittavan välineen tilaamista.